Maisha-kurssi koko perheelle

(tulossa)LAHTI

Afrikkalainen tanssi, rummutus ja leikit tutustuttavat koko perheen afrikkalaiseen elämäntapaan. Sopii myös perheen pienimmille. Iloitaan kiireettömästä yhdessäolosta!

Kurssin hinta 35 euroa (6€/lapsi alle9v)

Opetusta on yhteensä 16 tuntia.

Ohjaajina Johnson Mluge 

Maisha-kurssi

Maisha-kurssi on tarkoitettu koko perheelle sylivauvasta isovanhempiin. Maisha on swahilia ja tarkoittaa elämää. Kurssilla tutustutaan itäafrikkalaiseen elämäntapaan, jossa perheen yhdessäololla on tärkeä rooli. Tutustumme tanssin, laulun, rummutuksen ja leikin sekä tarinoiden avulla vieraaseen kulttuuriin, sen arkeen, tapoihin ja arvoihin. Kurssi on samalla koko perheen yhteinen harrastus.Tärkeintä on mukava yhdessä oleminen ja tekeminen.

Afrikkalainen rummutus kehittää rytmitajua ja koordinaatiota. Se on kommunikointia ja toisen kuuntelemista mutta myös tapa ilmaista itseä. Yhdessä soittaminen on paitsi musiikillisesti, myös sosiaalisesti vaikuttava kokemus.

Tanssi on hauska ja liikunnallinen itseilmaisun muoto. Afrikassa tanssi on rummutuksen ja laulun ohessa tärkeä perimätiedon välittäjä. Tanssin ja laulun avulla kerrotaan tarinoita, jotka antavat ohjeita hyvään elämään. Kurssilla tanssimme perinteisiä tansanialaisen luguru-heimon tansseja. Ne virkistävät kehoa ja mieltä, vahvistavat lihaksia ja lisäävät liikkuvuutta sekä oman kehon hallintaa.

Kurssin perinteiset tansanialaiset pelit ja leikit voimistavat lasten ja vanhempien välistä luottamusta.
Sadut ja tarinat luovat mielikuvia ja opettavat vieraasta kulttuurista.